Tuore tutkimus osoitti, ettei tiukka kahtiajako julkisen tai yksityisen sektorin tuottamien palveluiden välillä vastaa todellisuutta – eikä palvelujen yksityistäminen tuo automaattisesti kustannussäästöjä. Keskittäminen sen sijaan kannattaa: suurilla kunnilla ja kuntayhtymien kautta palvelut tuottavilla kunnilla kustannukset ovat usein alhaisemmat.
Tutkimustulokset ja käytännön kokemukset sote-palvelujen yksityistämisen kannattavuudesta ovat ristiriitaisia.
Siksi Aalto-yliopiston professori Katri Kauppi ja Helsingin yliopiston tutkijatohtori Suvituulia Taponen halusivat selvittää perusteellisesti, kuinka sote-palveluja käytännössä järjestetään Suomen kunnissa ja miten kustannukset eroavat eri palvelujen tuotantotapojen välillä. Tutkimusta varten he analysoivat, miten kymmenen eri sotepalvelun tuotanto oli järjestetty Suomen 309 kunnassa vuosina 2016–2019 ja oliko tuotantotavalla yhteyttä kunnan kokoon, taajama-asteeseen ja väestörakenteeseen tai palvelujen kustannuksiin.
”Tutkimus osoitti, että yksikään kunta ei nojaa sote-palveluissaan puhtaasti julkiseen tai yksityiseen tuotantoon vaan tapoja yhdistellään ja samaakin palvelua voidaan tuottaa eri tavoin”, Katri Kauppi sanoo.
Analyysin pohjalta Kauppi ja Taponen jakoivat kunnat viiteen ryhmään:
1. Kumppanit
Kunta hankkii palvelut pääasiallisesti kuntayhtymältä, tyypillisesti noin 95-prosenttisesti.
2. Täydentäjät
Kunta täydentää omaa palvelutuotantoaan ostamalla palveluja pääasiallisesti yksityiseltä sektorilta ja muilta kolmansilta osapuolilta. Nämä kunnat ostavat yrityksiltä esimerkiksi vammaisten asumispalveluista keskimäärin 42 prosenttia ja päihdehuollon erityispalveluista 43 prosenttia. Tässä ryhmässä lastensuojelun palveluita ostetaan paljon, noin 72 prosenttia palvelutuotannosta. Luvut ovat keskiarvoja vuoden 2019 datasta.
3. Hankkijat
Hankkijat ovat pieniä, alle 20 000 asukkaan kuntia, jotka PARAS-laki on velvoittanut tekemään palvelutuotannossa yhteistyötä. Nämä kunnat ostavat merkittävän osan palveluistaan niin sanotuilta isäntäkunnilta. Tuotantotavat vaihtelevat palvelukohtaisesti. Oman tuotannon lisäksi tuotantotapoja ovat ostot kuntayhtymiltä, kunnilta ja yrityksiltä.
4. Yksityistäjät
Hyvin pienet kunnat tuottavat omia palveluja vain vähän. Ne ostavat merkittävän määrän palveluistaan yrityksiltä ja osin muilta julkisilta toimijoilta.
5. Hajauttajat
Hajauttajilla tuotantotavat vaihtelevat muita kuntia enemmän yksittäisten tuotantotapojen välillä eikä selvästi hallitsevaa muotoa löydy. Pitkäaikaisaineistoa tarkasteltaessa moni kunta siirtyi joko hajauttajien ryhmään tai siitä pois. Hajauttajat ovat todennäköisesti muutosvaiheessa olevia kuntia ja hajauttaminen on osa välivaihetta, jossa kunnat ovat siirtymässä jostain ensin mainituista neljästä mallista toiseen.
Tutkimusaineisto kerättiin kuntatasolla. Aineisto saattoi esimerkiksi osoittaa, että kunta osti 90 prosenttia tietystä palvelusta kuntayhtymältä. Data ei kuitenkaan kertonut, miten kuntayhtymä oli tuottanut palvelunsa.
Kustannuserot luultua pienempiä
Yksityistäjiä lukuun ottamia lähes kaikkien kuntien palvelutuotanto nojaa tuotantotapojen yhdistelmään. Kunnat yhdistelevät joustavasti julkista ja yksityistä tuotantoa, yhteistyötä toisten kuntien kanssa sekä palvelujen ostamista isäntäkunnilta. Tilastollisesti merkittäviä eroja palvelutuotannon kustannuksissa löytyi, joskaan nämä eivät olleet yhtä merkittäviä kuin voisi julkisen keskustelun vastakkainasettelujen perusteella olettaa. Täydetäntäjät ja kumppanit pystyivät useissa palveluissa muita alhaisempiin kustannuksiin, mutta eivät kaikissa. Esimerkiksi täydentäjillä keskimäärinen asukaskohtainen kustannus terveydenhuollon avohoidon palveluista vuonna 2019 oli 461 € ja kumppaneilla 486€ kun se hajauttajilla oli 569€. Taustalla on todennäköisesti täydentäjäkuntien muita kuntia keskimäärin isompi koko ja kumppaneilla keskittämisestä saadut kustannusedut. Tuotantomallin lisäksi kustannuseroja selittää myös ikärakenne: täydentäjien väestö on keskimäärin muita kuntia nuorempaa. Suurimaat sote-kustannukset olivat hajauttajakunnilla, tätä voi selittää palvelun tuotantomuotojen siirtymävaiheeseen liittyvät kulut ja päällekkäiset toiminnot.
”Tutkimustulokset tukevat ajatusta keskitettyjen palvelujen kustannustehokkuudesta, sillä eniten tilastollisesti merkittävästi alempia kustannuksia eri palvelujen asukaskohtaisissa kustannuksissa löytyi täydentäjilta eli suurilta kunnilta, sekä kumppaneilta, jotka olivat koonneet usean kunnan asukasvolyymit yhteen kuntayhtymässä. Keskitettyjen palvelujen kustannustehokkuus onkin yksi 1.1.2023 aloittavien hyvinvointialueiden tavoitteista”, Suvituulia Taponen sanoo.
Tutkijat korostavat, että uusista hyvinvointialueista etenkin ne, joiden pohjalla ei ole kuntayhtymää, aloittavat toimintansa muutosvaiheessa. Tällöin palvelutuotanto voi olla kalleimmillaan. Tuotantokustannusten näkökulmasta murrosvaiheesta pitäisi pyrkiä nopeasti eteenpäin, kohti täydentäjien tai kumppanien toimintamallia.
Linkki tutkimukseen: https://www.tandfonline.com/doi/full/10.1080/14719037.2022.2150882
